|
U`wa-kansa uhkaa massaitsemurhalla |
![]() |
|
| Ville Lähde |
|
Kolumbian viidakossa asuva 5000 U´wa-intiaanin heimo on uhannut tehdä joukkoitsemurhan, mikäli öljynporaukset aloitetaan heidän perinteisillä maillaan. Heimo on käynyt vuosikausia rauhanomaista taistelua ylikansallisia öljy-yhtiöitä vastaan, ja se on saanut mm. Shellin perääntymään mailtaan. Nyt seitsemän vuoden pysähdyksen jälkeen yhdysvalloista käsin toimivat Occidental Petroleum on saanut luvan aloittaa poraukset. Kolumbian hallitus on lähettänyt alueelle 5000 sotilasta turvaamaan öljynporausta ja tukahduttamaan heimon protestit. Kansainvälinen kampanja on aloitettu U´wa-heimon ja alueen rikkaan luonnon puolesta. Öljy - Maan veri vai vientiartikkeli? U´wa-heimon uskomusten mukaan öljy on Maan verta, joka pitää paitsi heidän perinteisten heimomaidensa, myös koko muun maailman luonnon elossa. Julistuksissaan he ovat verranneet öljynporausta oman äidin surmaamiseen tai raiskaamiseen. Ympäristöaktivistit ja alkuperäiskansojen puolustajat ympäri maailman ovat liittyneet puolustamaan heimon oikeutta paitsi omiin uskomuksiinsa, ennen kaikkea olemassaoloonsa. Heimon omien näkemysten rinnalle liittyvät huoli alueen muun luonnon puolesta: vaikka Kolumbia on kooltaan vain seitsemäsosan Brasiliasta, siellä elää esim. eniten lintulajeja maailmassa. Ja ylipäänsä uusien laajojen öljyvarantojen käyttöönotto on ilmastomuutoksen uhan edessä rikos koko maailmaa vastaan. Öljy on kuitenkin Kolumbialle tärkeä vientiartikkeli. Se kattaa jopa 27% viennistä, kun tunnetumman kahvin osuus on 15%. Entisten öljylähteiden huvetessa maan keskushallinto ja taloudellinen eliitti pelkäävät viennin romahdusta. Niinpä U´wa-heimon ja monien muiden alkuperäiskansojen vaatimukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Energiaomavaraisuuteen pyrkivä maa on aloittanut myös useita patoprojekteja. Embera-heimon maat joutuivat suuren padon myötä tulvavetten alle. Patohanketta vastustanut heimojohtaja teloitettiin, ja lopulta 2500 emberaa haki turvapaikkaa Espanjasta. Tappio pitkän kamppailun jälkeen Vuonna 1992 Occidental Petroleum sai koeporausluvan alueelle, ja sieltä löydettiin toistaiseksi Kolumbian suurin öljyesiintymä. Yhtiö kuitenkin perääntyi heimon vastarinnan edessä. He haastoivat yhtiön ja viranomaiset oikeuteen, vetosivat yhtiön osakkeenomistajiin, järjestivät suuria mielenosoituksia ja kansalaistottelemattomuusaktioita. Kuitenkin 21. 9. 1999 Kolumbian ympäristöministeri Juan Mayr ilmoitti antavansa yhtiölle (jota kutsutaan usein nimellä Oxy) öljynporausluvan. Tätä edelsi hallinnon juridinen silmänkääntötemppu, kun se ensin laajensi heimon reservaattia tuntuvasti, mutta sitten antoi ensimmäisen porausluvan juuri tämän alueen ulkopuolelle. Näin heimolta vietiin mahdollisuus vedota alkuperäiskansan oikeuksiinsa. Kenelle tahansa lienee kuitenkin selvää, että poraus tulisi ulottumaan myös heimon maille. Lisäksi nykyiselläänkin reservaatti on traditionaalisia heimomaita pienempi. Päätöksestä suuttuneena heimon johtajat ilmoittivat, että he eivät jäisi odottamaan porauksen mukanaan tuomaa sosiaalista ja ekologista katastrofia. Hivuttavan kuoleman sijaan he sanovat valitsevansa kuoleman oman käden kautta. Tällä uhkauksella on myös historiallista taustaa: konvistadorien tullessa heimon esiäidit ja -isät tekivät joukkoitsemurhan, ja loput heistä pakenivat uusille maille. Tämän jälkeen heimo on tietoisesti eristänyt itsensä muusta maailmasta. Sodan pelko Sen lisäksi, että u´wat katsovat porauksen loukkaavan maan "pyhyyttä", he pelkäävät se tuovan Kolumbian verisen sisällissodan kauhut lähemmät. Öljyntuotanto on maan sissiliikkeiden FARC:n ja ELN:n suosikkikohteita; viimeisen 12 vuoden aikana ELN:n iskut öljyputkia vastaan ovat valuttaneet alueen maaperään 1.7 miljoonaa barrelia raakaöljyä. Tällä perusteella hallitus yleensä myös miehittää porausalueet, ja näin kävi myös u´wien mailla. Tammikuun 19. päivä 5000 armeijan sotilasta ja poliisia miehitti heimon maat. Muutamaa päivää myöhemmin he piirittivät aluetta marraskuusta asti valvoneet 250 u´waa, pahoinpitelivät heitä ja kuljettivat heidät pois alueelta. Kolme heimolaista en tämän jälkeen edelleen kateissa. Kovat otteet eivät ole kuitenkaan uusi asia. Viime vuonna yhden heimon näkyvän edustajan kotiin tunkeuduttiin, ja pyssymiehet pahoinpitelivät häntä. Myös sissiliike FARC on uhkaillut heimon edustajia, ja viime syksynä kolme heimon puolesta toiminutta aktivistia surmattiin Kolumbiassa. Näitä surmia ei ole vieläkään selvitetty. ELN taas on ilmoittanut tukevansa heimoa ja ottavansa Oxyn kohteekseen, mutta u´wat kieltävät tarvitsevansa tällaista apua. Viimeinen asia mitä he kaipaavat on konfliktin kiihtyminen. Maailmanlaajuinen kampanja U´wien ahdinko on saanut tuhannet ihmiset ympäri maailmaa liittymään kampanjaan heidän puolustamiseksi. Viime vuoden huhtikuussa heimon edustajat vierailivat USA:ssa, missä he yrittivät vedota suoraan Oxyn yritysjohtoon. Nämä eivät kuitenkaan suostuneet tapaamaan heitä, ja satoine tukijoineen u´wat valtasivat yhtiön pääkonttorin edustan. Kamppailu nousi maailmanlaajuisen kiinnostuksen kohteeksi ennen kaikkia mainittujen aktivistien surmien myötä. Alueen miehityksen jälkeen aloitettiin painostuskampanja Oxyn johtoa, Kolumbian hallintoa sekä yhtiön osakkeenomistajia vastaan. Näistä valittiin kohteiksi presidenttiehdokas Al Gore sekä Fidelity-rahasto. Ohessa on malliksi vetoomusteksti, mikäli lukijat haluavat liittyä kampanjaan. Vetoomusten lisäksi mm. Goren kampanjatoimisto vallattiin, jolloin 8 aktivistia pidätettiin. Goren kampanjatilaisuuksia on myös häiritty. Helmikuun alussa pidettiin kansainvälinen toimintapäivä u´wa-heimon puolesta, jolloin kamppailua käytiin niin kaduilla kuin tietoverkoissakin. Uhatun alueen heimot ovat liittyneet "kansalaislakkoon" tukeakseen u´wia. Tämän toimintapäivän tuloksista kerrottan seuraavassa numerossa. U´wat ovat liittäneet kamppailunsa myös osaksi laajempaa globalisaationvastiatsa rintamaa. He ovat osallistuneet PGA:n konferensseihin, ja kampanjaan liittyviä mielenosoituksia on järjestetty niin J18- kuin N30-toimintapäivienkin yhteydessä. Hyvä tilaisuus kohottaa kansainvälinen taisteluhuuto onkin vapunpäivänä, joka on valittu seuraavaksi toimintapäiväksi.
|