| WTO ON PYSÄYTETTÄVÄ! |
![]() |
|
|
- Kansalaisliikkeet eri puolilla maailmaa vastustavat Maailman
kauppajärjestön "Millenium Round" -neuvotteluja
(Mukaelma kansainvälisestä julkilausumasta)
Marraskuussa 1999 järjestetään Seattlessa USA:ssa Maailman kauppajärjestön
kolmas ministerikokous. Lukuisat eri kansalaisliikkeet ympäri maailman
vastustavat aikomuksia lisätä Maailman kauppajärjestön WTO:n valtaa
uudella laajalla kaupan vapauttamiseen tähtäävällä neuvottelukierroksella.
Hallitusten tulisi lisäliberalisoinnin sijasta tarkistaa ja korjata
nykyisen kauppajärjestelmän ja WTO-hallinnon puutteet. Radikaalimmat
järjestöt ja verkostot kamppailevat aidon paikallisen
itsemääräämisoikeuden puolesta, pyrkivät muodostamaan uutta valtaa vanhan
keskitetyn vallan sijasta.
Uruguayn neuvottelukierros ja WTO:n perustaminen julistettiin keinoiksi
lisätä globaalia vaurautta ja edistää kaikkien jäsenvaltioiden ihmisten
hyvinvointia. Tosiasia kuitenkin on, että viimeisen viiden vuoden aikana
WTO on myötävaikuttanut varallisuuden keskittymiseen harvojen rikkaiden
käsiin; se on lisännyt ihmisten enemmistön köyhyyttä ja edistänyt
kestämättömiä tuotanto- ja kulutusmalleja.
Uruguayn neuvottelukierroksella solmitut kauppasopimukset ovat avanneet
markkinoita ennen kaikkea ylikansallisten yhtiöiden hyväksi, kansallisten
talouksien, työntekijöiden, maanviljelijöiden, muiden ihmisryhmien ja muun
luonnon kustannuksella. Lisäksi WTO:n rakenne, säännöt ja menettelytavat
ovat epädemokraattisia, läpinäkymättömiä ja vastuuta pakenevia. Ne ovat
toimineet ihmisten enemmistön syrjäyttämiseksi.
Tällaisen globalisaatioprosessin kiihtyminen on kasvattanut maailman
todellista epävakautta, romahduttanut kansallisia talouksia ja lisännyt
maiden sisäistä ja maiden välistä epätasa-arvoa, sosiaalisia ongelmia sekä
ympäristön pilaantumista.
WTO:n päätöksentekoa dominoivat hallitukset ja järjestelmästä hyötyvät
ylikansalliset yritykset ovat kieltäytyneet tunnistamasta ongelmia ja
puuttumasta niihin (kenties juuri siksi, että muiden ongelmat ovat niiden
leipäpuu). Sen sijaan, ne vaativat liberalisoinnin laajentamista mm.
uusien asioiden ottamisella mukaan WTO:n neuvotteluihin. Tämä kiihdyttää
WTO:n ajaman globalisaation kriisiä.
Kaupan vapauttamisen lisäneuvottelut ja uudet sopimukset alistaisivat
WTO:n hallinnan piiriin uusia toimialueita kuten sijoitukset,
kilpailupolitiikka ja julkiset hankinnat. Seattlen asialistalla on myös
laajempi maatalouden vapauttaminen, joka suosisi etenkin
geenimanipuloitujen tuotteiden ja lajikkeiden käyttöönottoa. Erityisen
pelottavia ovat sopimukset kauppaan liittyvistä teollis- ja
tekijänoikeuksista (TRIPS).
Tämän vuoksi yhä useammat yksittäiset kansalaiset ja kansalaisliikkeet
vaativat pidättymistä WTO:n toimialaa ja valtaa lisäävistä neuvotteluista.
OECD:n epäonnistuminen monenkeskisen sijoitussopimuksen MAI:n suhteen
osoittaa, että vallitsee laaja julkinen vastustus globaalin talouden
vapauttamista, ylikansallisten yhtiöiden kasvavaa valtaa ja voimavarojen
käyttöä sekä ympäristön tuhoutumista kohtaan.
Tähän vastarintaan vaaditaan meistä jokainen!
|