Keskustelun nauhoitti, luettavaan muotoon toimitti sekä poliittisesti korrektiksi sensuroi Elina Mikola

"Minä kyllä saan ääneni kuuluviin. Onhan minulla sen verran näitä maskuliinisia piirteitä. Jos olisin mies, niin olisin varmaan joku pomo."

Leena: Järjestötoiminnassa seksismi ei ole ikinä tuotanut mulle ongelmia, mutta olen käynyt omaa feminismiprosessiani läpi aina 60-luvulta lähtien koko ajan. Jopa niin paljon, että olen nykyään jo vähän kyllästynyt koko aiheeseen. (Kikatusta) Jättäydyn pois Vasemmistonaisten hallituksesta, koska en kestänyt, että kaksi tuntia parasta kokousaikaa menee siihen, että kukaan ei saa keskeyttää kun meneillään on fiiliskierros. Voitte kuvitella mitä se on, kun paikalla on kaksikymmentä naista eripuolilta Suomea ja kaikki saa kertoa aivan kaiken: "Mitä minulle juuri nyt kuuluu, miltä nyt tuntuu," ja koko historiat aina edellisestä kokouksesta lähtien. Se oli lamaannuttavaa. (Käkätystä) Mä siis näännyin!

Jaana: 90-luvun feministit voisivatkin olla jotain muuta. Järjestöissäkin on tarvetta muutokseen. Eräissä suurissa kansalaisjärjestöissä vallitseva toimintakulttuuri on vieraannuttava, hierarkkinen ja jäykkä. On hirveän tarkkaa kuka on puheenjohtaja, ketä kuunnellaan, kenet keskeytetään, kenelle sanotaan "Tämä nyt ei kuulu tähän asiaan," tai "Äläpäs nyt ole noin emotionaalinen", "Menepäs nyt asiaan" tai "Ajattelisit nyt järkevästi".
Se näkyy myös siinä miten puheenjohtaja vetää yhteen keskustelun: Kenen kommentit näkyvät päätöksissä. Tämä johtaa siihen että täytyy valita tarkkaan ne jutut joihin jaksaa paneutua ja panostaa, eikä luovuta tuollaisessa prosessissa. Kyllähän sellaisessakin toimintakulttuurissa pärjää. Minä kyllä saan ääneni kuuluviin, onhan minullakin sen verran näitä maskuliinisia piirteitä. Jos olisin mies, niin olisin varmaan joku pomo (mutta nyt mä vain pomoilen muuten, heh heh!). Mutta näkee selvästi, että se hiljentää monet ihmiset. Ja päätöksentekoon vaikuttavat vain muutamat.

Elvis ja Jaana: ... Karismaattiset johtajat!

Anna: Niin, on ihmisiä, joilla on selvästi hallituksen puheenjohtajan asema. Yleensä nämä ihmiset on poikia. Eläinoikeusliikkeessä ihaillaan myös eräänlaista "uhokulttuuria". Pojat uhoaa eri tavalla kuin tytöt ja huomattavasti enemmän. Sellainen poika joka vain uhoaa, saa paljon arvovaltaa, mutta kun taas joku tyttö tekee paljon työtä järjestön eteen mutta ei uhoa, häntä ei juurikaan arvosteta eikä hänen sanansa paina.

Elvis: Se näkyy esimerkiksi kun järjestetään demoa. Kourallinen ihmisiä haluaa mielenosoituksesta kovaäänisen ja "mellakkahenkisen", muut sata haluaisivat mielummin demon josta ei koidu vaikeuksia tai huonoa julkisuutta. Mutta kun viisi kovaäänisintä uhoavat tarpeeksi kauan " Vittu, nyt tulee vuoden siistein demo... Sinne tulee kaksisataa poliisia, tosi siistiä!" niin sittenhän mielenosoituksesta tulee sellainen.

Anna: Toi on kyllä moneen kertaan koettu esimerkki. Ja vaikka eläinoikeusliikeessä on paljon enemmän tyttöjä kuin poikia, niin silti liikeessä on vain muutama, ehkä 5-6 tyttöä, joita tosissaan kuunnellaan päätöksenteossa. Muut tytöt on sitten lähinnä karismaattisten poikajohtajien ihailijoita. Eläinoikeusliikeen ongelma on myös se, että pojat on iältää 22 vuodesta ylöspäin ja tytöt 16 ylöspäin. Nuoremmat tytöt katsovat luonnollisestikin vanhempia poikia ihaillen.

Jaana: Rakenteettomuus johtaa helposti karismaattisiin johtajiin ja aiheuttaa hajaannusta. Helsingin Ylikansalliset kuriin -ryhmässä ei esimerkiksi ollut mitään rakennetta pääätöksenteon suhteen ja kampanjaan liittyi myös voimakas individualismi. Yhteisiin juttuihin sitouduttiin korkeintaan viikoksi. Kokouksissa kulki paljon ihmisiä, osa porukasta vaihtui jatkuvasti. Me säännöllisesti mukana olleet päät pöpisimme jokainen omiamme, pitkään ja hartaasti. Välillä yritettiin löytää yhteinen konkreettisempi kampanja, mutta tässä keskustelussa ei päästy eteenpäin. Lopulta päädytiin siihen, että jokaisella on omat projektinsa ja kokouksissa käydään vain kertomassa mitä kullakin oli meneillään. Lopulta väki ryhmässä kävi vähiin.

Leena: Tämä on ongelma monissa järjetöissä. Asioista sovitaan demokraattisesti kokouksissa ja laaditaan hyvät suunnitelmat, mutta kuinka paljon siitä toteutuu? Sitten tulevat takaovista uusin juttujen tuojat. Yllättäen useimmiten nuoret miehet. Nämä jutut eivät ehdi aina edes hallitukseen, koska nuoret miehet kyselevät lupia ja rahaa projekteihinsa sivukautta ja ovat vähän käärmeissään, että hitto, jos sitä rahaa kerran on, niin miksei sitä nyt anneta tähän projektiin.
Totta kai hyviä ideoita ja projekteja on maailma pullollaan, mutta siinä ei ole mitään järkeä, että vanhoja ei viedä loppuun. On pakko priorisoida. Jonkinlaista pitkäjännitteisyyttä ja vastuuntuntoa on pakko löytyä, jos ollaan tarttumassa niinkin isoihin kyksymyksiin kuin köyhyys ja ilmastonmuutos. Mä en kuitenkaan tiedä miten asia tulisi ottaa esille, ettei samalla latistaisi sitä intoa millä ihmiset lähtevät uusiin projekteihin.

"Kuka on vakuuttava, ketä kuunnellaan, miten asioista pitää puhua että ne menevät eteenpäin..."

Elvis: Ehkä meidän pitäisi miettiä sitä, mitkä on ne olennaisimmat asiat, jotka vaikuttavat siihen onko toimintakulttuuri maskuliininen vai feminiininen. Ja samalla tietysti sitä millainen toimintakulttuurin tulisi olla.

Jaana: Toimintakulttuuriin ja päätöksentekoon liittyy olennaisesti tapa puhua: Kuka on vakuuttava, ketä kuunnellaan, miten asioista pitää puhua että ne menevät eteenpäin...

Leena: Kutsutaan sitä sitten feminiiniseksi tai maskuliiniseksi, niin päätöksenteon tulee olla sellaista jossa kaikki on yhtä tärkeitä: Jokainen voi esittää mielipiteensä, tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Eli tämä on kielikysymys: Millaista kieltä käytetään ja mikä kieli tulee huomioiduksi. Kieli on tärkeä väline, mutta pitäisi voida olla vakuuttava myös muilla tavoin. Ei kaikki voida olla jees-naisia ja puhua jees-kieltä.

Jaana: Isoissa kansalaisjärjestöissä vallitsee keskustelukulttuuri, johon liittyy kova yritys siitä, että kaikki ovat loppujen lopuksi samaa mieltä, vaikka totuus on että ei olla. Kiinnostavaa olisi juuri keskustella näistä näkemyseroista, sillä siitä voisi syntyä jotain uutta. Mutta vaatii kauheasti energiaa, että jaksaa lähteä vastakkainasettelutilanteeseen, eikä suostu siihen että puhutaan kaikki samalla tavalla ja ollaan samaa mieltä. On sanottava että ei olla! Ja sitten joutuu ensin nuoreksi vihaiseksi naiseksi ja myöhemmin rasittavaksi ämmäksi. Tämä on paitsi sukupuoli-, myös sukupolvikysymys. Olen törmännyt siihen erityisesti vanhempien miesaktivisten taholta.

Elvis: Miehiseen kulttuuriin liittyy myös tietynlainen puhetyyli, sellaisten termien kuin vallankumous, radikaali ja vastarinta käyttäminen. Tämä puhetyyli on ihannotu aktivistipiireissä. Mitä enemmän sitä käyttää, sitä coolimpi on ja sitä enemmän saa mukaan ainakin nuorta jengiä.

Leena: Täytyy kuitenkin muistaa että vallankumouksessa, siis kansalaissodassa, punaisten puolelta naisia teloitettiin ihan yhtä tasa-arvoisesti kuin miehiä. Onko miehinen kulttuuri sitten vain ominut vallankumous käsitteen?

Elvis: Ne käsitteet vain istuu jotenkin paremmin miehille ja niiden käyttö tekee liikkeestä erilaisen. Esimerkiksi eläinoikeusliikkeellä on puolellaan se, että mukana on poikia, jotka ovat niin itsevarmoja ja cooleja että he vetävät sinne paljon ihmisiä...

Anna: ... paljon tyttöjä.

"Mä ainakin olen miehisen toimintakulttuurin ylin ihailija."

Elvis: Luonto-Liitossa toiminnan pääpainopisteet ovat lasten ympäristökasvatus ja metsätoiminta. Toinenhan näistä on selvästi maskuliininen, toinen feminiininen toiminnanmuoto. (valtaisa naurunpyrskähdys) Myönnän itsekin sortuvani siihen, että olen hemmetin ylpeä Luonto-Liiton metsätoiminnasta, mutta ympäristökasvatuksesta puhun lähes anteeksi pyydelleen: "Joo, olin tuolla lastenleiriä ohjaamassa, sori vaan että sorruin tällaiseen hommaan, kun te muut sillä aikaa teitte vallankumousta..." Tietysti jotkut metsäaktivistitkin ohjaavat leireillä, mutta lasten ympäristökasvatus pyörii 90 %sti naisten voimin.
Miehisen ja naisellisen toimintakulttuurien olennainen ero on, että miehet keskittää toimintaansa niin hemmetisti. Luonto-Liitossa on paljon tyyppejä, jotka on tehneet 8 vuotta pelkkää metsätoimintaa. Ne on asiantuntijoita alallaan, ei siihen ole enää kellään sanomista. Ja tietysti metsäryhmään, (niinkuin monien muiden