Geenimanipulaatio tarkoittaa yksinkertaisesti eliöiden perimän tietoista muutamista haluttuun tai ainakin toivottuun suuntaan. Geenimanipulaatio eli geenien muuntelu on oikeastaan vain toinen osa geeniteknologiaa, jonka vielä tärkeämpi osa-alue on geneettinen kartoittaminen. Kartoittaminen luo edellytykset muuntelulle, sillä vasta mallintamalla geeniperimän ja ilmiasun (fenotyypin) eli toteutuneiden ominaisuuksien suhteen voidaan tehdä suunnitelmallista geenimanipulaatiota.

Käytännössä tämä muuntelu voi olla esimerkiksi tietyn bakteerin geenistön siirtoa maissin perimään, jotta se tuottaisi soluissaan tätä bakteeria. Tai jokin kasvin ominaisuuksista voidaan joko eliminoida, tai sen ilmeneminen voidaan tehdä riippuvaksi ulkoisista kemikaaleista, kuten nk. terminaattoriteknologiassa on tehty. Manipulaation välineinä toimivat tarkoituksen suunnitellut tai sopivat virukset, joilla haluttua geeniainesta merkitään, pilkotaan ja siirretään.

Suurimpia intohimoja ovat herättäneet pyrkimykset kartoittaa ihmisen perimä, mikä teoriassa avaisi tietä niin lääketieteen uusille saroille kuin tehokkaampaan ihmisten tappamiseen tai kontrolliin. Tässä numerossa tarkastelemme kuitenkin ennen kaikkea geenimanipulaation käyttöä maataloudessa. Tämä siksi, että se on tällä hetkellä yhteiskunnallisesti merkittävin geenimanipulaation sovellusalue, joka samalla avaa näkymiä koko teknologian poliittiseen luonteeseen. Seuraavassa tarkastelen lyhyesti geenimanipulaatioon liittyvää periaatteellista keskustelua.

Usko geenin voimaan

Puhuin aiemmin "mallintamisesta" todistamisen sijaan, sillä kyse on ennen kaikkea "geeniperimä-ominaisuus"-mallin luomisesta kuin siitä, että geeniteknologia pääsisi perille elämän perusrakenteesta. Tämä havainnon epävarmuus pätee toki kaikkeen tieteeseen, mutta erityisen selvä se on tällaisissa lineaarimalleissa, joihin geeniteknologia pääosin lukeutuu. Lineaarimalli on tieteenfilosofi Helen Longinon termi, joka tarkoittaa syyn (geeni tai geeniyhdistelmä) ja seurauksen (ominaisuus) välisen yhteyden luomista ja tämän yhteyden pitämistä tärkeimpänä selittävänä tekijänä.

Tällöin geeniteknologian tutkimukseen kuuluu väistämätön oletus, että suora geneettinen periytyminen on yleinen todellisuuden malli, ja kaikki muut tekijät, kuten ympäristö, ovat joko täydentäviä tai häiritseviä taustatekijöitä. Nämä muut tekijät siten yleistyksissä "oletetaan olemattomiin". Tästä taustaoletuksesta johtuu, että geenibiologia on ollut alkuajoistaan erityisen altis tekemään rasististen tai seksististen ennakko-oletusten värittämiä tutkimuksia vaikkapa älykkyydestä tai seksuaalisista taipumuksista. Kyse ei ole vain siitä, että tutkimuksen motiivi olisi ollut arveluttava, vaan yksinkertaistava teoreettinen oletus tekee sen näille motiiveille alttiiksi.

Tieteen harjoittajat luonnollisesti puolustavat leipäpuutaan sanomalla, että poliittisesti värittynyt tiede oli huonoa tiedettä, että arvojen annettiin sotkeutua faktoihin. Tähän perustuu nähdäkseni se, että geenimanipulaation merkityksen kasvaessa tieteen historiaa siivotaan neuvostobiologien ja natsien kaltaisista häpeätahroista. Ääriesimerkkien poistuttua kuvasta on helpompi väittää, että hyvä tiede on puhtaan objektiivista.

Tällaiset lineaariset tutkimusmallit kuvaavat suurta osaa luonnontieteestä, vaikka poikkeuksiakin toki on. Niiden yksi seuraus on toisaalta teknologian hallitsemattomat vaikutukset, toisaalta näiden pitäminen sivuvaikutuksina, ei osoituksena koko tutkimusperinteen vinoutuneisuudesta. (Taustaa näille pohdinnoille voi hakea Muutoksen kevään numeron 12 artikkelista "Ympäristöliike ja ekologia")

Luonnotonta vai luonnollista?

Yksi perinteinen kiista geeniteknologian ympärillä koskee sitä, onko tietoinen geeniperimän sormeileminen "luonnollista" vai "luonnotonta". Etenkin geeniteknologian puolustajien argumentit ovat kuin suoraa lainaa X-kansioiden agentti Scullyltä: "Mikään ei tapahdu luonnonvastaisesti, vain sen vastaisesti mitä tiedämme siitä." Tietyllä kosmisella tasolla he ovatkin oikeassa, mutta on eri asia, onko tällä mitään käytännön merkitystä.

Yleisin vertauskohta on perinteinen jalostus, jossa ihminen "puuttuu" myös eläinten "luontaiseen" perimään omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Tämäkin vertaus abstraktilla tasolla toimii, mutta lähemmin katsottuna ontuu. Ensinnäkin, geenimanipulaatiossa ohitetaan evoluution/perimän luonnollisen muuntelun yksi tärkeä tekijä, rakenteelliset rajoitukset. Sillä tarkoitetaan kahta asiaa: sitä, että perimä ei siirry mielivaltaisesti lajien välillä, vaan tiettyjen rajoitusten mukaan ja sitä, että elävän olennon nykyinen rakenne rajoittaa sitä, mihin suuntaan sen evoluutio voi kulkea. Edellisiä rajoituksia geenimuuntelu rikkoo, jälkimmäisiä se venyttää. Lisäksi perinteisessä muuntelussa ohjattiin eläinten ja kasvien lisääntymistä niiden ilmenevien ominaisuuksien mukaan, ei suoran geneettisen mallintamisen kautta. Näin perinteisessä jalostuksessa perintötekijät ja ympäristötekijät ovat samalla viivalla.

Pidemmälle menevissä argumenteissa väitetään, että geeniperimän muuntelu olisi "seuraava askel" inhimillisessä evoluutiossa, askel kohti suurempaa vapautta. Mutta evoluutiossa ei ole kysymys kulkemisesta kohti jotain, siinä on kysymys sopeutumisesta muuttuviin tilanteisiin. Kun tieteellis-teknologinen maailmankuva (ja voitontavoittelu) rinnastetaan evoluutioon, on kyse vallitsevan kulttuurisen asenteen rinnastamisesta luontoon. Samalla tavalla luonnollisuudella on perusteltu orjuutta, perinnöllistä monarkiaa tai vaikka köyhien sortoa ja samalla yksinkertaistetulla logiikalla myös vapautta ja tasa-arvoakin (esim. Pjotr Kropotkin).

Puhuttaessa virtuaaliteknologian ja geeniteknologian vapauttavasta vaikutuksesta nojataan samaten siihen liberalistiseen ajatukseen vapaudesta, jonka nykyisen valtaideologian edelläkävijät loivat. Tässä vapauden ajatuksessa rajoituksia ihmisen vapaudelle luovat korkeintaan toiset ihmiset, eivätkä aina hekään, jos tiedossa on hyvä bisnes. Mutta rinnan vallitsevan vapausajatuksen kanssa kulkee myös sellainen käsitys vapaudesta, jossa rajat vapaudelle luovat yhteisömme ja muu luonto. Toki voimme ja meidän tulee vaatia, että ne antavat tilaa myös yksilölle ja muutokselle, mutta se on eri asia kuin liberalistinen ajatus ihmisen kaikkialle ulottuvasta vapaudesta tehdä mitä haluaa.

Geeniteknologia ja yhteiskunta

Nähdäkseni kiistely geeniteknologian luonnollisuudesta tai luonnottomuudesta on väistämättä ratkaisematon kysymys, koska pohjimmiltaan silloin eivät kiistele "objektiiviset" näkemykset luonnosta, vaan eri tulkinnat luonnosta ja eri yhteiskunnalliset pyrkimykset. Olisikin parempi keskustella suoraan siitä, mikä on geeniteknologian rooli meidän kulttuurissamme. Minkälainen on sen taustalla oleva tieteellinen asenne, ja mihin kulttuurimuotoihin geeniteknologia on soveltuvaa? Tällainen keskustelu Suomesta toistaiseksi puuttuu. Tietoa geeniteknologiasta ja yhteiskunnasta on kovin vähän, ja lähes kaikki asiaa koskeva teksti on insinöörien, biologien ja lääkäreiden kirjoittamaa, jolloin heidän ennakko-oletuksensa, heidän kysymyksenasettelunsa hallitsevat. Tuloksena on jähmettyminen turhiin luonnollinen - luonnoton -vastakkainasetteluihin, sekä geeniteknologian näkeminen pelkkänä välineenä. Tämän välineellisen näkemyksen mukaan tieteen tulee voida kehittää mitä tahansa haluamaansa välinettä, mutta "yhteiskunnan" (jonka ulkopuolelle tieteen tekijä mukavasti asettuu) on vain luotava sopivat moraaliset reunaehdot.

Mutta teknologioiden kehitys ei tapahdu poliittisessa tyhjiössä. Siihen vaikuttavat teoreettiset oletukset. Siihen vaikuttaa se, minkälaisille sovellutuksille yhteiskunnassa on tarvetta. Tämä puolestaan määrittää sen, mitkä teknologiset polut avataan, mitkä jätetään taakse. Ja kuten teollistumisen aikana, on tänäkin aikana keskeisin tarve kontrolli. Geeniteknologiaa ei kehitetä vain tiedonjanosta, tai vain tehokkaampien lajikkeiden aikaansaamiseksi, tai maailman ruokkimiseksi. Tämä voi olla yksittäisen, valitettavasti kovin naivin tieteentekijän asenne. Mutta se ei kuvaa todellisuutta.

Ne geeniteknologian haarat, jotka soveltuvat talouden, vallan ja tuotannon keskittymiseen, ovat myös niitä haaroja, jotka saavat rahoitusta: mm. terminaattoriteknologia, kasvimyrkkyresistantit lajikkeet, joista molemmista kerrotaan tässä lehdessä. Ei ole sattumaa, että tätä teknologiaa kehittävä teollisuus hankkii myös siementen, veden ja maan monopoleja, jotta niiden tavoittelema kontrolli olisi täydellistä. Mikään tiede ja teknologia ei ole tässä yhteiskunnallisessa ympäristössään neutraalia, eikä se ole vapaata rahoituksen, asenteiden ja suoran vallankäytön vaikutuksista. Tiedeyhteisöltä on tekopyhää puhetta, että geeniteknologian tutkiminen on sen moraalinen velvollisuus.

Näin vastaus kysymykseen: "Mitä on geeniteknologia?" ei ole pitkissä luonnontieteellisissä esitelmissä, vaan sen on geeniteknologian yhteiskunnallisten suhteiden mahdollisimman kattavassa kuvauksessa. Siihen tämä teemanumero yrittää ottaa edes muutaman haparoivan askeleen.