Ville Lähde - Muutoksen Kevät No:11

Seuraavassa haastattelussa muutama suomalainen EVR-aktivisti on vastannut toimituksen heille esittämiin kysymyksiin. Haastattelun tarkoituksena oli kysyä laittoman suoran toiminnan tekijöiltä niitä kysymyksiä, joita etenkin toimintaan kriittisesti suhtautuvat usein kysyvät. Olkoot kysymykset fiksuja tai eivät, vastausten saaminen lienee keskustelun kehittämiseksi tärkeää. Toisaalta monesti tällaiset kysymykset ”heitetään ilmaan” odottamattakaan vastausta, kysyjä olettaa pelkän kysymyksen todistavan kritiikkinsä oikeuden. Mielestämme tällainen retoriikka on sanojen vallan väärinkäyttöä. Haastatellut saivat vastata kysymyksiin haluamallaan tavalla. Nekin kysymyksen osat, joihin suoraa vastausta ei tullut, on kuitenkin jätetty ennalleen. Näin nekin, joiden suusta kysymykset on saatu, saivat puheenvuoron. Haastatellut halusivat korostaa, että kyse ei ole laittoman suoran toiminnan tekijöiden kollektiivisista mielipiteistä, vaan yksittäisten ihmisten vastauksista. EVR ei ole järjestö, vaan nimike, jonka alla voi toimia, joten täysin yhtäläisiä vastauksia tuskin on. Miksi valitsitte toimintamuodoksenne laittoman suoran toiminnan? Yksilön vaikutusmahdollisuudet yhteiskunnassa ovat hyvin rajalliset. Emme usko lakiin ehdottomana totuutena, eikä lain puitteissa toimimalla aina saada haluttuja tuloksia aikaan, ei ole mitään syytä sulkea laitonta suoraa toimintaa pois toimintatapojen joukosta. Tietenkin on olemassa tilanteita, joihin laiton suora toiminta ei sovi, ja näitä ongelmia ratkaisemme muilla keinoin. Laittoman suoran toiminnan valitseminen ei ole mikään lopullinen ratkaisu jonka jälkeen ei voi käyttää enää muita keinoja, se on vain yksi keino muiden joukossa. Oudompana voi pikemminkin pitää sellaisia aktivisteja, jotka uskovat laittoman suoran toiminnan tehokkuuteen, mutta ovat jostain kumman syystä jättäneet sen pois keinovalikoimastaan. Eikö laiton suora toiminta vähennä muiden eläinoikeusliikkeen toimijoiden kannatusta ja sitä myöten uusien aktiivien määrää? Uskomme, että laittoman suoran toiminnan merkitys Suomen eläinoikeusliikkeelle on hyvin suuri. Ilman suoraa toimintaa eläinoikeusliike olisi jäänyt julkisuudessa paljon pienemmälle huomiolle. Kukaan ei voi kieltää suoran toiminnan ansioita keskustelunherättäjänä. Suora toiminta on mielestämme tähän asti voimistanut eläinoikeusliikettä paljon. On sääli, jos joku kääntää selkänsä eläimille vain joidenkin toimintatapojen vuoksi. Kaikkien ei ole pakko hyväksyä suoraa toimintaa, mutta se ei saisi olla syy antaa hyväksyntänsä eläinrääkkäykselle. Suora toiminta itsessään ei vähennä eläinoikeusliikkeen toimijoiden kannatusta. Ihmisten on vain pakko muodostaa käsityksensä suorasta toiminnasta median ja vastapuolen antaman yksipuolisen ja usein valheellisen tiedon varassa. Esimerkiksi eläinkokeiden tekijöiden levittämät valheet Konneveden tutkimusasemalle tehdystä iskusta (myyrien varastetut vesiastiat) uskottiin hämmästyttävän laajasti jopa eläin-oikeusaktivistien keskuudessa. Kaikki tällainen asenteellinen tai valheellinen informaatio on mielestämme osoitus toiminnan tehokkuudesta, se on nurkkaan ajettujen eläinten hyväksikäytöstä hyötyvien itsepuolustusta.

Näettekö ongelmaksi sitä, että monet laittoman suoran toiminnan iskut kohdistuvat yksittäisiin yrittäjiin, eivät sinne, missä turkisten kysyntä syntyy ja isot rahat liikkuvat? Kaikkien eläinten puolesta toimivien aktivistien olisi hyvä miettiä ongelman kaikkein perimmäisiä syitä. Mielestämme eläinten huono kohtelu on ongelma, joka on seurausta koko yhteiskuntajärjestelmän vääristyneistä valtarakenteista. Näihin kysymyksiin vaikutetaan kuitenkin pääasiassa muilla keinoin, laittoman suoran toiminnan luonteeseen kuuluu auttaa eläimiä tavallaan tässä ja nyt. Luonnollisesti myös ryhtyminen laittomaan suoraan toimintaan on kova protesti yhteiskuntajärjestelmää vastaan.

Mitä mieltä olette siitä, että tällaisen yrittäjän kimppuun käydään (esim. henkisellä painostuksella) hänen kotonaan, eli häntä vastaan toimitaan myös yksityishenkilönä? Emme usko, että ihmisen toiminta voidaan lokeroida esimerkiksi tyyliin ”vapaa-ajan Leena”, ”turkis-tarhaaja-Leena”, ”kaupassakävijä-Leena” jne., vaan sama ihminen tekee näitä kaikkia. Eläinrääkkääjiä on hyvä muistuttaa jatkuvasti siitä, mistä he saavat rahansa. Eikö tämä voi synnyttää helposti vastareaktion muita aktivisteja kohtaan? Britanniassa ALF-kannattajaryhmän Robin Webb haavoittui hänelle lähetetystä vaarallisesta kemikaalista. Ovathan jotkut EVR- aktivistit uhanneet ”kaikkia” turkistuotannon linkkejä, entä jos vastapuoli vastaa samalla mitalla? Jos toiminta on tehokasta ja muodostaa uhan eläinten hyväksikäyttäjille, synnyttää se vastareaktion riippumatta toiminnan laillisuudesta. Jos aiomme saada tuloksia aikaan, voimme olla varmoja siitä ettei miljarditeollisuus päästä meitä helpolla. Edelliseen viitaten: minkälainen on teidän ihmiskuvanne? Voiko tarhuri tai koe-eläintutkija olla millään lailla hyvä ihminen vapaa-ajallaan, vai onko hän/ hänen kaikki omaisuutensa aina ”vapaata riistaa”, kuten eräs EVR-julkilausuma ilmoitti? Emme usko, että ylipäätään ihmiset voidaan jakaa hyviin ja pahoihin. Turkistarhaajat Suomessa ovat kasvaneet ammattiinsa ja omaan maailmankuvaansa, he ovat vain ihmisiä jotka eivät osaa ottaa huomioon eläimiä ja voivat siis hyvin muuttua. Tästä huolimatta niin kauan kun he saavat rahansa eläinten kärsimyksen kustannuksella, tulee heidän kotinsa ja omaisuutensa olemaan ”vapaata riistaa”. Toiminnan tarkoitus on saada eläinrääkkääjä lopettamaan toimintansa mahdollisimman nopeasti (tietyissä rajoissa), ihmiskuvalla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Jos vaikkapa tarhuri leimataan murhaajaksi kaikessa hänen elämässään, eikö se muuta helposti pelon itsepäisyydeksi? Toisaalta jos käydään koko ihmistä, ei hänen ammattiaan vastaan, eikö se tuo aika synkkää kuvaa ihmisestä: onko tarhaajalla/koe-eläintutkijalla mahdollisuutta muuttua? Itsepäisyys on puolustusreaktio, joka voi syntyä riippumatta käytetyistä vaikutuskeinoista, kun kampanjan kohde tuntee olonsa uhatuksi. Eläinten vapautusta , etenkin minkkien, on kritisoitu paljon. Monet laitonta suoraa toimintaa kannattaneet tai sympanneet ihmiset ovat muuttaneet minkinvapautusiskujen myötä mielipidettään. Kysytään kuitenkin asiaa yleisesti: Jos eläimiä kuolee vapautettaessa, miten voitte perustella vapautustoimintaa? Tiedämme etteivät kaikki tarhalta vapautetut eläimet välttämättä selviä tai että tarhaaja voi saada niistä osan kiinni. Vapautettaessa eläimiä niille annetaan mahdollisuus yrittää selviytyä luonnossa omillaan, villieläimen arvon mukaisesti. Tarhalla eläimistä ei varmasti selviä yksikään. Petoeläiminä turkiseläimet tappavat muita eläimiä ravinnokseen. Tämä on tietysti ikävää saaliseläinten kannalta, mutta olisi aika vääristynyttä ajattelua sanoa ettei luonnossa saisi olla petoeläimiä. Lisäksi turkiseläimet, etenkin minkki, ovat hyvin reviiritietoisia eläimiä, joten suurienkaan määrien vapauttaminen ei vaikuta kohtuuttomasti populaatioiden suuruuteen. Jos eläimiä vapautetaan paljon, niistä luonnollisesti harvempi löytää ruokaa vapaudessa ja suurempi osa kuolee. Kuitenkin tällöin jokaiselle eläimelle on annettu mahdollisuus paeta varmaa kuolemaa turkistarhalla. Entä minkkien vapauttaminen: Aktivistit vetoavat usein siihen, että pienet vapautusmäärät eivät horjuta ympäröivää luontoa. Usein vedotaan siihenkin, että vain pieni osa minkeistä pääsee lopulta karkuun. Tämähän kuitenkin johtuu siitä, että tarhaaja itse kerää eläimet talteen. Eikö ole hieman hassua nojata tarhaajan oma-aloitteisuuteen tässä asiassa? Minkkejä vapautettaessa ei nojata tarhaajan oma-aloitteel-lisuuteen, vaan se otetaan huomioon. Jos halutaan, että 200 minkkiä pääsee pakoon, täytyy avata paljon enemmän minkkihäkkejä, koska osan saa tarhaaja kiinni, osa ei löydä ulos tarha-alueelta ja kaikkein pahiten lannistetut eläimet eivät edes uskalla lähteä ulos häkeistään. Tietenkin toivomme, että tarhaaja saisi kiinni mahdollisimman vähän minkkejä. Mitä mieltä olitte Kirkko-nummen vapautusiskusta, sehän herätti ehkä pahimman vastareaktion tähän asti. Minkkejä vapautettiin sentään nelisen tuhatta lähellä lintujen suojelualuetta? Entä mitä mieltä olette Ruotsissa tehdyistä useista tuhansien minkkien vapautuksista? Annamme täyden tukemme Kirkkonummen ja Ruotsin minkkivapautuksille. Lintukannat ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä, mutta tässä kehityksessä minkkien osuus verrattuna esimerkiksi lintujen alkuperäisten asuma-alueiden hävittämiseen, metsästykseen ja luonnon saastumiseen on mitättömän pieni. Miten suhtaudutte keskusteluun väkivallasta näiden asioiden yhteydessä? Onko Suomessa ollut väkivaltaisia EVR-iskuja? Entä sellaista toimintaa, joka on terroria, puhtaasti pelon aseena käyttämistä? Aktivistin silmin väkivallan voi nähdä joko taktisena, henkilökohtaisena tai dogmisena kysymyksenä. Väkivallan määrittelykin on hankalaa: voidaanko esimerkiksi raaka murha, raiskaus, uhkaus, potku tai tönäisy tai partakoneen terän lähettäminen eläinrääkkääjälle lukea saman käsitteen (?väkivalta?) alle ja kieltää ehdottomasti? Väkivaltaa voi käyttää itsepuolustukseksi, hyökkäyksessä tai puolustuskyvyttömien puolustamiseksi. Kysymys väkivallasta on siis kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Entä ne tapaukset maailmalla, joissa on käytetty selvää väkivaltaa? (Justice Department, Hunt Retribution Squad) Monelle on helppo tuomita Justice Departmentin tai HRS:n toiminta, koska se tapahtuu ”vain” eläinten puolesta. Harvempi kuitenkaan tuomitsee esimerkiksi EZLN:n toimintaa. Entä tuomitsijan oman isoisän toiminta jatkosodassa? Kukin on mukana taistelussa eläinten puolesta omilla aseillaan, ja keinojen käyttö on mietittävä tapauskohtaisesti. Miten suhtaudutte siihen, että tarhaajat uhkaavat puolustaa itseään aseellisesti? Lain rikkomisen vastareaktioksi on tullut lain suojan väheksyminen ja lain ottaminen omiin käsiin. Onko EVR:lla tässä osa vastuusta? Kun keinot ovat tehokkaat, kokee vastapuoli itsensä uhatuksi. Tämä on täysin luonnollista. Vastareaktion syntyminen ei riipu keinojen laillisuudesta vaan niiden toimivuudesta. Jokainen joka lähtee tekemään turkistarhaiskua tietää varmasti iskuun liittyvät riskit. Uskotteko laittoman suoran toiminnan tuottavan suuria tuloksia? Kumpi on tärkeämpää, yksittäisten eläinten vapauttaminen vai koko eläinteollisuuden horjuttaminen? Eläinten vapautusliike on laaja liike, jossa suora toiminta on vain yksi vaikutuskeino. Laajempia tuloksia ei saavuteta vain suoralla toiminnalla, mutta uskomme, että se on tärkeä osa itse liikettä ja tärkeä tekijä liikkeen saavuttamissa tuloksissa. Harvoin voi sanoa mikä tulos (lukuun ottamatta yksittäisten eläinten pelastamista huonoista oloista) on saatu aikaan mitäkin keinoa käyttämällä, vaan kaikki paine eläin-rääkkääjiä kohtaan kasaantuu ja lopulta saa heidät lopettamaan. Niinikään laajemman ja lyhyemmän tähtäimen saavutuksia ei voi erotella toisistaan. Päämääränä on oltava koko eläinten hyväksikäytön loppuminen, mutta yksittäisten eläintenkin pelastaminen on suunnattoman tärkeää. Useissa pamfleteissa laittomaan suoraan toimintaan vedotaan sanomalla, että se on tehokasta, että se tuottaa tuloksia. Kuinka pitkälle tämä ajattelu saa viedä? Eikö jatkuva tuloksiin ja tehokkuuteen vetoaminen ole samaa ajattelua, johon meidän yhteiskuntamme perustuu? Ts. hyväksyttekö lauseen ”keinoilla millä hyvänsä”? Jos pyrimme tekemään jotain tosissamme, eikö ole järkevää että pyrimme tekemään sen mahdollisimman hyvin? Olisi eläinten kärsimysten halveksimista olla yrittämättä auttaa niitä niin paljon ja tehokkaasti kuin mahdollista. Yhteiskunnan tehokkuusajattelun halveksiminen ei saa olla syy eläinrääkkäyksen sallimiselle, sillä ei ole eläinten auttamisen todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ”keinolla millä hyvänsä”, jokainen varmasti asettaa omat rajansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Pitäisikö EVR:n osallistua julkiseen keskusteluun? Onko siihen mielestänne mahdollisuutta? EVR ei ole järjestö, joka voisi osallistua julkiseen keskusteluun, EVR on nimi toiminnalle, jota voimme tehdä sinä ja minä ja kaikki eläimistä välittävät ihmiset. Suoraa toimintaa tekevät aktivistit toki voivat osallistua keskusteluun yksityishenkilöinä, mutta laitonta suoraa toimintaa tekevän aktivistin asemassa voimme osallistua vain nimettömien tiedotteiden yms. avulla. Toki me käymme taktiikoista ja keinoista tiukkojakin ryhmän sisäisiä keskustelua ja seuraamme julkista keskustelua. Julkiseen keskusteluun osallistuminen ei kuitenkaan ole suoran toiminnan tarkoitus, tätä työtä tekemään on perustettu laillisin keinoin toimiva EVR-tukiryhmä. Miten perustelette toiminnan kasvottomuutta? Laittoman suoran toiminnan luonteeseen kuuluu, että iskut tehdään nimettöminä. Näin pystymme tekemään enemmän iskuja, ja siten auttamaan eläimiä paremmin. Laiton suora toiminta on nimensä mukaisesti laitonta, joten eikö olisi aika hölmöä kertoa poliisille sitä tekevänsä, jos on asiansa kanssa tosissaan? Vaikka toimimme kasvottomina, ei se tarkoita että suora toiminta olisi vastuutonta. Päinvastoin, eläinten vapauttamisen on oltava äärimmäisen vastuullista toimintaa. Vaikka emme kunnioita lakia, joka sallii eläinten ja ihmistenkin huonon kohtelun, emmekä ota vastuuta sen edessä, olemme kuitenkin vastuussa tekemisistämme oman itsemme ja eläinten edessä. Tämä ei tarkoita sitä, että voisimme tehdä mitä meitä huvittaa, vaan omatuntomme on moraalisesti paljon sitovampi kuin laki. Omatunto kieltää paljon sellaista, minkä laki sallisi - kuten eläinten syömisen tai niiden käyttämisen vaatteina. Eräs EVR-slogan, jota on usein kritisoitu, on lause: ”Ei ole oikeutta, on vain me!” Eikö tuo lause tarkoita sitä, että sen sanoja asettaa itsensä moraalisesti kaikkein korkeimpaan asemaan, sanoo olevansa ehdottomasti oikeassa? Halveksuuko se niitä toimijoita, jotka ovat valinneet muut keinot? Vai onko mielestänne vain kyse retoriikasta, jota ei tulisi ottaa kirjaimellisesti? Slogan ”Ei ole oikeutta, on vain me” (kuten ei mikään muukaan slogan) ei mielestämme ole kovin olennainen matkaeväs lähdettäessä vapauttamaan eläimiä turkistarhoilta, mutta käsittääksemme sen tarkoitus on arvostella yhteiskuntaa ja oikeuden tapahtumista: nykyinen järjestelmähän hyötyy eläinten kärsimyksestä eikä sillä ole mitään tarvetta auttaa eläimiä. Näin jäljelle jäävät vain ihmiset, jotka välittävät eläimistä ja toimivat niiden puolesta omalla tavallaan, ”me”. Toisaalta slogan ei ole leimallisesti EVR-slogan, vaan sen idea voi kuvata yhteiskuntaamme laajemminkin. Moraalisilla asemilla, oikeassa olemisella ja ehdottomuuksilla ei mielestämme ole paljoakaan tekemistä toiminnan todellisuuden kanssa. Jos ihminen menee häkkikanalaan, näkee pienessä häkissä kärsivän kanan, päättää viedä sen parempaan kotiin - ja näin tehdessään tulee jossain filosofisissa sfääreissä asettaneensa itsensä moraalisesti muita korkeammalle - niin olkoon asia sitten niin. Palaisin vielä kysymyksiin eläinten vapauttamisesta. Kun on keskusteltu siitä, pärjäävätkö eläimet vapaudessa, kummatkin osapuolet ovat vedonneet niihin tutkimus-tuloksiin, jotka tukevat heidän näkemystään. Tiede ei tyhjentävästi tätä kysymystä ratkaise. Mutta kumpikin osapuoli tuntuu vetoavan eläinten geeniperimään (eläimet joko on jalostettu kesyiksi tai niillä on ”villejä geenejä” tallella). Eikö silloin eläintä pidetä vain sokeana perimäänsä seuraavana koneena? Samalla tavalla kuin ihminen on yhdistelmä geenejä ja kasvatustaan, samalla tavalla luulisi eläimen kasvatuksen vaikuttavan sen elämään. Tällöin tarhalla kasvaneella eläimellä olisi kovin huonot selviämisen mahdollisuudet (vaikka tarhalla kaikki kuolevatkin). Eikö tämä tee vapautusiskuja kyseenalaiseksi? Joskus vapautusta perustellaan sanomalla, että hetkenkin vapaus on parempi kuin varma kuolema. Kenellä on oikeus päättää tästä? Entä jos kuolema vapaudessa on kauhun aikaa eläimelle, joka (edellisen mukaan) ei vapautta ymmärrä? Onko tällainen vapaus hyvä asia? Edes turkistuottajien omat tutkijat eivät ole väittäneet minkkejä kesyyntyneiksi. Suomessa oleva villiminkkikantahan on lähes kokonaan tarhakarkulaisten jälkeläisiä, joten minkkien selviytyminen luonnossa lienee helppoa. Kettujen suhteen kysymys on vaikeampi, isommalle ja vähemmän taistelutahtoiselle eläimelle elämä häkissä voi olla liikaa. Useimmat ketut tarhoilla makaavat vain hiljaa apaattisina häkkinsä pohjalla, jotkut liikkuvat hieman tai tekevät toistuvia pakkoliikkeitä. Jos kettu on avuton ja apaattinen, se tuskin poistuu edes häkistään vaikka luukku avattaisiinkin, aktiivisimmilla ketuilla sen sijaan lienee parempi mahdollisuus selvitä. Kettujen suhteen toimivin on kuitenkin värjäystaktiikka. Minkit sen sijaan liikkuvat häkeissä jatkuvasti. Joskus harvoin näkee minkin, joka on menettänyt toivonsa ja makaa apaattisena häkissään. Tällainen minkki on kaikkein masentavin näky. Emme vapauta eläimiä antaaksemme niillä ”hetkenkin vapau-den” ennen nälkäkuolemaa, vaan antaaksemme eläimille mahdollisuuden yrittää selviytyä ja jatkaa elämää villinä vapaudessa. Tiedämme, että tehdessämme päätöksen eläimen päästämisestä ulos häkistä olemme tekemisissä elävän eläimen elämän kanssa. Turkistarhaaja on kuitenkin jo katsonut oikeudekseen laittaa eläimen häkkiin. Uskomme, että kaikkein kauhein päätös olisi jäädä kotiin ja antaa eläimen kärsiä häkissään tekemättä mitään. Saako ihminen käyttää eläimiä hyväkseen millään lailla? Voiko olla olemassa sellaista kestävää kulttuuria, johon kuuluu eläinten käyttö ravintona, edes pienessä mitassa? Uskomme, ettei yhteiskunnalliselle kehitykselle voi asettaa ehdottomia sääntöjä tai kieltoja. Ihanneyhteiskunnan kehityksen tulisi lähteä ihmisten omasta vastuuntunnosta. Ihmisten ja eläinten suhde tulisi perustua rinnakkaiseloon eikä hyväksikäyttöön. Itse noudatamme vegaanista elämäntapaa. Entä eläinten käyttö tieteellisessä tutkimuksessa? Voidaanko sitä koskaan perustella (esimerkit SINUN syöpään kuolevasta elämänkumppanistasi)? Mikään tekosyy ei oikeuta eläinrääkkäystä. Tieteellistä tutkimusta voi tehdä ilman eläinkokeitakin. Eikö eläinten hyötykäytön loppuminen lähde ensi sijassa ihmisten mielipiteiden muuttamisesta? Miksi ette tee sellaista työtä? Vaikka teemme laitonta suoraa toimintaa, se ei tarkoita ettemme pyrkisi vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin muillakin keinoin. Laittomasti toimivat aktivistithan eivät ole maanalaisissa luolissa asuvia vallankumoustaistelijoita, vaan aivan tavallisia ihmisiä, joilla on aivan tavallinen elämä. Haluaisitteko vielä lopuksi sanoa jotain? Suoran toiminnan tekemisessä kaikkein vaikeinta on ehkä hommien aloittaminen. Tuleva aktivisti keksii itselleen helposti eri tekosyitä - tänä yönä on liian valoisaa, lumeen jää liian selvät jäljet, ei ole hyvää vasaraa ikkunan rikkomiseen, pitäisi saada paremmat vaatteet, polkupyörä on epäkunnossa, työpaikka menee jos jää kiinni ja pitäisikö sitä odotella sateisempaa yötä. Ei se kuitenkaan niin vaikeaa ole, kivi käteen, kävellen turkisliikkeelle, kivi ikkunasta läpi, juosten kulman taakse, kotiin syömään ja huomenna uudestaan. Siitä se lähtee.