|
Maan
ystävät ry:n liikennekampanja
c/o Männikkötie 5 N 72
00630 Helsinki
p. 09-7245 779/ 09-765 594
liikenne.kampanja@sunpoint.net
18.
7. 2000
EKOTOPIA
-POLKUPYÖRÄKIERTUE KRITISOI TURHAA KIIRETTÄ JA LIIKENTEEN YMPÄRISTÖHAITTOJA
Turun
saaristossa järjestetään elokuun alkupuolella kansainvälinen Ekotopia
-ympäristöleiri, jonne sadat ympäristötietoiset ihmiset eri maista
saapuvat toteuttamaan ekologista utopiaansa. Leirille Suomen halki
matkaava polkupyöräkiertue lähtee liikkeelle Joensuusta perjantaina
21. 7. ja etenee Kuopion, Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin kautta
kohti päämääräänsä, Rymättylän Maisaarta, jonne saavutaan 6. elokuuta.
Pyöräkiertueella
kritisoidaan jatkuvasti kasvavaa yksityisautoilua ja sen aiheuttamia
ympäristöhaittoja. Kiertue pyrkii tuomaan esille vaihtoehtoja turhalle
autoilulle ja osoittamaan, että pitkiäkin matkoja voi taittaa ilman
turhaa kiirettä ja saastepäästöjä.
Liikenne
on yksi merkittävimmistä kasvihuoneilmiötä ja ilmastonmuutosta kiihdyttävien
päästöjen lähteistä. Valtaosa liikenteen päästöistä tupruaa ilmoille
yksityisautojen pakoputkista. Erityisesti kaupungeissa liikenteen
päästöistä aiheutuvat hengityselinten sairaudet heikentävät ihmisten
terveyttä. Liikenteen meluhaitta on kaupunkien lisäksi merkittävä
myös haja-asutusalueilla suurten liikenneväylien varsilla.
Huomattava
osa autolla tehtävistä matkoista on vain muutaman kilometrin mittaisia,
joten ne voisi helposti suorittaa myös kävellen tai polkupyörällä.
Pidemmillä matkoilla joukkoliikenne tarjoaa helpon vaihtoehdon oman
auton käytölle. Yksityisautoilu vie myös valtavasti tilaa; laajat
alueet kaupunkien keskustoissa on pyhitetty parkkipaikoiksi ja uusien
teiden rakentaminen peittää alleen luontoa ja kulttuurimaisemia.
Valtion tulisikin kehittää mm. verotusta siten, että joukkoliikenteestä
tulisi houkuttelevampi vaihtoehto, ja turvata joukkoliikenne myös
haja-asutusalueilla.
Ekotopia
-pyöräkiertueen yhteydessä järjestetään autoilua kritisoivia tempauksia
useissa kaupungeissa. Jyväskylässä, Tampereella, Hämeenlinnassa
ja Helsingissä vallataan katuja hetkeksi autoilta ihmisille Critical
Mass kulkueen merkeissä. Lisäksi jaetaan ohikulkijoille materiaalia
liikenteen haitoista ja autoilun vaihtoehdoista.
Helsingissä
mukaan liittyy kansainvälinen Ekotopia -kiertue, joka saapuu Suomeen
Keski-Euroopasta Baltian halki. Yhdessä kansainvälisen kiertueen
kanssa järjestetään Salossa mielenosoitus, jolla kritisoidaan rakenteilla
olevaa E18 -moottoritietä.
Lisätietoa
pyöräkiertueesta
ylläolevista yhteystiedoista sekä seuraavista puhelinnumeroista:
050-3229 756/Eveliina Lundqvist
040-7089 037/Hannes Pekkala
(puhelimet käytössä myös kiertueen aikana)
Lisätietoa
Ekotopia -ympäristöleiristä:
http://kulma.net/ekotopia
tai ekotopia@kulma.net
Ekotopia
-polkupyöräkiertue 21. 7. - 6. 8. 2000
21.
7. Kokoontuminen Joensuun rautatieasemalla.
Lähtö n. klo 10
22.
7. Saapuminen Kuopioon illalla,
lähtö seuraavana aamuna klo 11
25.
7. Saapuminen Jyväskylään. Critical Mass -mielenosoituskulkue klo
16, kokoontuminen yliopiston Musica -rakennuksen parkkipaikalla.
Lisätietoja: 050-3495 954 tai merielf@artic.net
29.
7. Saapuminen Tampereelle. Critical Mass -mielenosoitus klo 18,
tapaaminen Keskustorilla. Lisätietoja: 050-3465 504/Olli Hämäläinen
tai oltrak@hotmail.com
31.
7. Critical Mass -kulkue Hämeenlinnassa klo 17, kokoontuminen Kauppatorilla.
Lisätietoja: 050-3479 433/Pasi Knuuttila tai pknuut@mail.htk.fi
3.
8. Välipäivä Helsingissä. Critical Mass -mielenosoituskulkue Aleksis
Kiven patsaalta klo 18. Kansainvälinen pyöräkiertue saapuu Helsinkiin.
Mahdollisuus haastatella ulkomaisia aktivisteja. Lisätietoja: liikenne.kampanja@sunpoint.net
tai p. 09-765 594/Heikki Helenius
5.
8. Mielenosoitus rakenteilla olevan E18 -moottoritien työmaalla
Salossa. Tarkempi paikka ja aika selviävät myöhemmin.
6.
8. Saapuminen Ekotopia -leirille Rymättylän Maisaareen.
>>>
Ekotopia-pääsivulle
|